Samppa Lappalainen. Photo © William Beckman

Samppa Lappalainen

JKMM Arkkitehdit, toimitusjohtaja, arkkitehti

Samppa Lappalainen (s.1976) on vuonna 1998 perustetun JKMM Arkkitehtien toimitusjohtaja. JKMM on Suomen arvostetuimpia, suurimpia ja menestyneimpiä suunnittelutoimistoja ja tunnettu kokonaisvaltaisesta suunnitteluotteestaan.

Työssään JKMM:llä Lappalainen pyrkii kehittämään vastuullista, kiinnostavaa ja toimivaa kaupunkia ja mahdollistamaan korkeatasoista, merkityksellistä ja kestävää arkkitehtuuria, jossa yhdistyvät sisustusarkkitehtuuri, kalustemuotoilu, grafiikka ja taide.

Lappalainen uskoo, että vaativaa työtä tekevälle asiantuntijaorganisaatiolle sopii johtamismalli, joka perustuu matalaan hierarkiaan, itse- ja yhdessä ohjautuvuuteen, avoimeen kommunikaatioon ja työntekijöiden viihtymiseen – yksilöt pystyvät parhaimpaansa saadessaan luottamusta ja vastuuta vapauden lisäksi.

Vuonna 2005 opintojensa loppupuolella Lappalainen perusti oman arkkitehtitoimiston, jonka suunnittelutoimeksiannot vaihtelivat suojeltujen rakennusten peruskorjauksista arvoasuntoihin, yksityisiin tasokkaisiin asuintaloihin ja vapaa-ajan rakennuksiin. Oman suunnittelutyönsä lisäksi hän on toiminut korjausrakentamisen toimialajohtajana monialaisessa suunnittelutoimistossa ja suunnittelujohtajana kaupunkikulttuurikeskuksia ja kelluvia merikylpylöitä kehittävässä yhtiössä.

Lappalainen on koulutukseltaan arkkitehti (TKK/Aalto Yliopisto, 2006) ja täydentänyt osaamistaan mm. Aalto Executive Educationin liikkeenjohdon koulutuksessa 2015-17.

Puh. +358 50 364 5787

Sposti samppa.lappalainen@jkmm.fi